Pekka

Hän katsoi Pekka Siitoimen kolmatta silmää. Rauhallisesti, sydämenlyöntien tahtiin, se sykki esiin Siitoimen harmaasta otsasta. Aina kun silmä tuli esiin, Siitoin avasi suunsa ja paljasti violetin sävyissä välkkyvän pyörteen. Sitten silmä haihtui näkyvistä ja Siitoin laittoi suunsa kiinni. Kuva oli mustavalkoinen ja Pekalla oli puku päällä.

"Tässä on aika hyvä kuvanlaatu."
"Joo."

Hiljaisuus palasi hämärään huoneeseen. Tuuli puhalsi ikkunasta ja heilutti verhoja päästäen sisään auringon viimeisiä valonrippeitä. Se laimensi huoneen tunkkaisuutta ja vilvoitti loputtoman helteen nostamaa kuumuutta. Videotykki hurisi, särähteli ja heijasti seinälle Pekka Siitoimen, salatieteilijän ja kaukoparannusryhmän johtajan, pään, joka avasi suunsa ja kolmannen silmänsä, sulki suunsa, kätki silmänsä, avasi suunsa, kiinni, auki, kiinni, auki...

Herkkä Venäläinen Jääkiekkoilija

Herkkä Venäläinen Jääkiekkoilija oli joukkueensa pukuhuoneessa turnauksen viimeisen taklauksen jälkeen ja paineli puhelintaan. Ei se taklaus hänen vikansa ollut. Tahallaan se jenkki eteen luisteli ja Jumala se oli, joka oli jenkin niskasta niin heiveröisen tehnyt.

Herkkä Venäläinen Jääkiekkoilija suki rastojaan ja paineli puhelintaan. Mitä tässä voisi enää tehdä, viimeisen taklauksen jälkeen, muuta kuin juoda kaksin käsin votkaa ja tapella kunnes ei enää tunne?

Herkkä Venäläinen Jääkiekkoilija paineli puhelintaan ja kirjoitti viestiinsä: "Tänään kirjoitan nimesi amerikkalaiseen sillankaiteeseen, ljubimaja."

Aaria

Pauliina pyyhki pisaroita poskiltaan ja yritti keskittyä. Tämä oli tärkeää. Hän hengitti syvään ja yritti pidätellä tunteitaan, mutta hetken päästä kyynelet työntyivät jälleen itsekurin läpi ja tippuivat kohti lakattua parkettia. Ohjaaja karjui.

"Löydä se tunne! Kosketa kipua! Itke! Perkele!"

Pauliina istui kärsivillä kantapäillään ja itki. Onko tämä sen arvoista, Pauliina mietti ja itki vuolaammin ajatuksen valloittaessa tajunnan. Helvettiäkö täällä itkemään ja kärsimään "taiteen" takia? Helvettiäkö täällä nöyristelemään itsestään liikoja luulevien itsetuntovammaisten kimittävien kääpiöiden komennuksessa. Saatana! Koskaan en anna periksi!

"Ajattele äitiäsi! Äitisi oli halpa huora! Isäsi juoppo! Sinusta ei koskaan tule mitään!"

Pauliina tarttui kurkusta kiinni ja puristi. Pauliina puristi niin, ettei veri kiertänyt ja oli epäselvää kuka puristi ketä, mutta silti hän puristi. Vähäinen nilkki, vähäiset huorat, ala-arvoiset kusipäät, itsekeskeiset diivat... nyt kuolette. Opettajan silmät pullistuivat päästä, hänen kasvonsa muuttuivat sinertäväksi ja hänen henkensä pihisi viimeisiä nuotteja universumin aariaan.

"Nyt vedä se sun biisi.", se sanoi.

Paska

Lauri, tai Lareksi sitä kaikki sanoi, istui hiljaa pöydässä ja tuijotti tuoppiaan. Väljähtäneen oluen pinta näytti läpinäkyvältä lasilevyltä, joka kellui kultaisessa meressä. Pinta värähteli ja keinahteli Jartsan taputtaessa peruskomppia levottomasti pöytää vasten.

"Tiedätsä mikä on Australian pääkaupunki?", Petri kysyi Jartsalta. Rummutus lakkasi.
"Canberra.", Jartsa vastasi. Petri hymyili ja kätteli Jartsaa puoliväkisin.
"Onnittelut. Sulla on hyvä yleistieto. Yleensä tyypit luulee et se on Sydney tai Melbourne."
"Sä kysyt sen joka vitun ilta. Ei kai sitä voi saatana olla unohtamatta.", Jartsa ärähti
"Ai. Sori. Mulla on kato toi lähimuisti vähän menny. Haiseeks täällä paska?"

Hiljaisuus laskeutui pöytään. Se ei ollut vaivaantunut tai pakottava, vaan rauhallinen, odottava hiljaisuus, joka laskeutuu kun toisensa liian pitkään tunteneet ihmiset ymmärtävät, ettei mitään puhuttavaa ole. Jartsa jatkoi kompin taputusta. Lare tuijotti tuoppiaan.

"Mut se on tärkee toi Canberra. Ihmiset luulee tietävänsä, että Sydney, mut ei se oo. Se on Canberra. Siel ei oo kuin 300 tuhatta asukasta."
"Anna nyt vittu jo olla."
"Okei okei...", Petri luovutti, "Kyllä täällä haisee paska."
"Joo. Vähän dunkkaa joo."

Lare tuijotti tuoppiaan hiljaa ja toivoi, ettei kukaan huomaisi.

Säröaurinko

"Tuu ulos sieltä saatana! Huora! Tule ulos!"

Mies huusi ja hakkasi Toyotani sinistä konepeltiä nyrkeillään. Miehen silmissä kiilui hulluus ja hänen äänestään kuului oikeutettu raivo. En tuntenut miestä.

"Setappaasetappaajasenpäälleajasenpäälle!"

Nainen pelkääjän paikalla kirkui ja repi hihaani pakokauhua, häpeää ja epätoivoa erittäen. Rakastin naista, enkä ollut varma tunsinko häntä enää.

Tuulilasin säröaurinko paistoi sen sorkkaraudan ympärillä, jonka mies löi lasista läpi. Nainen kirkui.

Avasin oven, astuin ulos ja painoin pääni.

Tämän tarkoitus

Tämän blogin tarkoitus on olla lähinnä paikka, johon voin heitellä tekstejäni, joille ei ole muuta paikkaa. Todennäköisesti sisältö on pikafiktiota ja vastaavaa.

Varsinainen blogi osoitteessa: vogod.blogspot.com