Aaria

Pauliina pyyhki pisaroita poskiltaan ja yritti keskittyä. Tämä oli tärkeää. Hän hengitti syvään ja yritti pidätellä tunteitaan, mutta hetken päästä kyynelet työntyivät jälleen itsekurin läpi ja tippuivat kohti lakattua parkettia. Ohjaaja karjui.

"Löydä se tunne! Kosketa kipua! Itke! Perkele!"

Pauliina istui kärsivillä kantapäillään ja itki. Onko tämä sen arvoista, Pauliina mietti ja itki vuolaammin ajatuksen valloittaessa tajunnan. Helvettiäkö täällä itkemään ja kärsimään "taiteen" takia? Helvettiäkö täällä nöyristelemään itsestään liikoja luulevien itsetuntovammaisten kimittävien kääpiöiden komennuksessa. Saatana! Koskaan en anna periksi!

"Ajattele äitiäsi! Äitisi oli halpa huora! Isäsi juoppo! Sinusta ei koskaan tule mitään!"

Pauliina tarttui kurkusta kiinni ja puristi. Pauliina puristi niin, ettei veri kiertänyt ja oli epäselvää kuka puristi ketä, mutta silti hän puristi. Vähäinen nilkki, vähäiset huorat, ala-arvoiset kusipäät, itsekeskeiset diivat... nyt kuolette. Opettajan silmät pullistuivat päästä, hänen kasvonsa muuttuivat sinertäväksi ja hänen henkensä pihisi viimeisiä nuotteja universumin aariaan.

"Nyt vedä se sun biisi.", se sanoi.